fbpx

Mitä näet, kun katsot itseäsi peilistä?

Näetkö elämäniloisen ja pirteän, itsestään huolehtivan ihmisen.

Vai katsooko peilistä sinua väsynyt, itsensä hoitamista välttelevä ja hieman taustalle haluava ihminen?

Kun et jollain tasolla ole tyytyväinen itseesi, heijastat sitä myös ulospäin. Jos elämästä puuttuu innostus, nauru ja ilo, tai energia on hukassa, itsestään huolehtimiselle ei välttämättä riitä voimavaroja.

Tyytymättömyys itseä kohtaan ja energian puute voi johtua monista eri syistä. Esimerkiksi ruokavaliosi voi olla tällä hetkellä sellainen, ettet saa tarvittavaa energiamäärää päivääsi.

Ruokavaliosi voi olla myös sellainen, että täytät itsesi turhilla kaloreilla, joilla saat itsellesi hetken huuman jaksaa hetken eteenpäin. Jotta huumaa kestää, vaatii elimistösi koko ajan lisää näitä höttökaloreita. Kuulostaako tutulle?

Omasta kokemuksesta tiedän mihin tämä johtaa. Itselläni suurin pahe on irtokarkit ja varsinkin salmiakki, kaikissa eri muodoissaan. Olenkin oikeasti joutunut tekemään töitä sen eteen, että pääsisin irti tästä paheesta. Eteenpäin olen päässyt, mutta töitä riittää edelleen.

Minkälainen on normaali päiväsi?

Onko työpäiväsi päivä toisensa jälkeen yhtä stressiä ja kiirettä, etkä jaksa työpäivän jälkeen muuta, kuin syödä ja nukkua?

Oletko käynyt läpi useita laihdutuskuureja ja dieettejä, jotka ovat syöneet motivaatiotasi, kun ne eivät toimi tai tulokset ovat olleet lyhytaikaisia. Jaksat kyllä ponnistella kuurin loppuun asti, mutta odotat sitä hetkeä, kun kuuri on ohi ja voit palata vanhoihin tuttuihin rutiineihin. Myös ruokailujen osalta.

Dieetin aikana saatat saada myös varsinaisen kuntobuustin ja kuntoilet pahimmillaan yhdessä kuukaudessa sen, jonka normaalisti kuntoilit vuodessa tai kahdessa. Lopputuloksena on se, että kuurin jälkeen olet myös fyysisesti aivan puhki.

Heti kun kuuri on ohi, voit jälleen ottaa iisisti ja relata –  ottaa irtiottoa myös kuntoilusta. Tulihan sitä jo kuntoiltua ihan urakalla. Vai mitä?

Entäpä tilanne, kun panostat omaan hyvinvointiisi. Huolehdit siitä, että myös ruokavaliosi on kunnossa. Vältät herkkuja, mutta tiedostat sen, ettei niistä tarvitse luopua kokonaan. Nimittäin se asia mikä kielletään, muuttuu entistä vastustamattomaksi, joten yksi vaaranpaikka vaanii juuri näissä kielloissa.

Kun syöt oikein ja riittävästi, sekä juot vettä tarpeeksi, huomaat ensimmäisiä muutoksia itsessäsi nopeasti. Jaksat enemmän ja energiaa riittää. Myös iho voi paremmin.

Olet pirteämpi, eivätkä kaikki maailman murheet enää kaada sinua niin helposti. Kun saat lisää energiaa, alat luontevasti myös liikkumaan enemmän. Positiivinen kierre on valmis. Suosittelen!

Unohda siis kaikki kuurit ja dieetit, ole valmis etenemään pienin askelin. Älä odota isoja muutoksia hetkessä, sillä ne harvoin ovat pysyviä.

Jossakin vaiheessa etenemisessäsi tulee aika, jolloin alat näkemään muutoksen myös kehossasi. Joillakin se aika tulee nopeammin, toisilla hieman hitaammin. Mutta se on varmaa, että se tulee.

Vaatteet eivät enää kiristä ja jopa lähipiiri ihmettelee muuttunutta olemustasi. Kun koet ja näet näitä muutoksia itsessäsi, alat myös huomioimaan itseäsi enemmän.

Haluat panostaa enemmän hyvinvointiisi, jolloin myös ehkä kiinnostut ihonhoidosta ja vaikkapa meikkaamisesta eri tavalla kuin ennen. Tai löydät näistä itsellesi kokonaan uuden harrastuksen ja ystäväpiirin.

Itse olen meikannut ja hoitanut ihoani nuoruusvuosista lähtien. Olen aina ollut varsinainen ripsivärin ja huulipunan suurkuluttaja. Päivittäiseen rutiiniin ovat em. lisäksi kuuluneet myös puhdistus- ja hoitotuotteet. Vuosien varrella voiteisiin on tullut enemmän tehoja, mutta kevyilläkin tuotteilla on toki oma paikkansa ja aikansa.

Kotoa löytyy siis pataljoona purkkia ja purnukkaa. Purnukoita löytyy myös siksi, että haluan itse testata edustamiani tuotteita. Näin pystyn kertomaan niistä enemmän myös Sinulle ja auttamaan Sinua omissa tuotehankinnoissasi. Testaamalla löytyy myös uusia lemppareita ja jotkut jäävät taas taustalle.

Tällä hetkellä ehdottomia lempituotteitani puhdistuspuolella ovat esimerkiksi Micellar Solution puhdistusvesi ja NovAge Supreme puhdistusgeeli.

Micellar Solution -puhdistusveden hankin ensin mökkikäyttöön, koska mökillä en jaksanut puljata puhdistusmaidon ja kasvoveden kanssa. Tästä yhdestä tuotteesta nimittäin löytyy kaikki mitä tarvitaan eli puhdistusemulsio, kasvovesi ja meikinpoistoaine.

Mökin lisäksi pikkuhiljaa tuote löytyi myös kotoa. Varsinkin aamuisin tuote on nopea käytössä ja erinomainen piristysruiske kasvoille. Kasvot tuntuvat joka kerta yhtä raikkailta. Tuote on helppo käyttää, se on saippuaton ja alkoholiton, joten se sopii myös herkälle iholle. Kasvojen puhdistus ei siis ainakaan ole ajan puutteesta kiinni.

NovAge Supreme puhdistusgeeli on taas käytössäni iltaisin. Silmämeikin poistan silmämeikinpoistoaineella ja kasvot ja kaulan puhdistusgeelillä. Tuote on myös erittäin helppokäyttöinen ja sitä annostellaan suoraan kosteisiin käsiin. Sen jälkeen hierotaan kasvoille ja kaulalle välttäen herkkää silmänympärysihoa. Huuhdellaan ja taputellaan kuivaksi. Siinä se. Pienessä hetkessä kasvot ovat taas puhtaat. Ja mikä ihana tunne kasvoilla!

Kunnollisen puhdistuksen tärkeyttä ei kannata vähätellä. Iholle kertyy päivän ja yön aikana monia epäpuhtauksia, joita silmillä ei näe.

Ei kannata ajatella, että kun en käytä meikkiä, ei minun tarvitse kiinnittää huomiota ihon puhdistukseen.

Ei-toivotut epäpuhtaudet, esimerkiksi lika, pöly, hiki, ilman saasteet ja ylimääräinen rasva kerääntyvät ihosi pintaan ja tukkivat ihohuokosia, vaikka et käyttäisi meikkiä. Puhdistettavaa siis löytyy, meidän jokaisen kasvoilta. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.

Entä mitä kunnollisen puhdistuksen jälkeen?

Oriflamen NovAge- tuotesarjasta löytyy kattavat tuotteet ihon tarpeisiin ensimmäisistä ilmejuonteista syvimpiin ryppyihin.

Jokainen linja on kehitetty kohdistumaan erilaisiin ihon ikääntymismerkkeihin, antamaan parasta hoitoa ja suojaa ulkopuolisia tekijöitä vastaan sekä hidastamaan ihon ikääntymisprosessia.

Sarjan tuotteet varmistavat, että ihosi pysyy kauniina ja elinvoimaisena. Iästäsi huolimatta.

Tiesitkö, että Oriflamen ihonhoitorutiinin teho on kliinisesti todistettu? Sen avulla saat 7 kertaa paremmat ihonhoidon tulokset.

Voit tutustua tuotteisiin helposti 24/7 tästä linkistä verkkokaupassani
Tuotteilla on 100%:n tyytyväisyystakuu ja ilmainen palautus.

Mielelläni autan Sinua tuotteiden valinnassa.

Rakkaudella💚
Virpi

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *